Metsästystä ja Voittaja

Viime kuukausi meni suurilta osin metsätyksen parissa. Mikael ja Ann-Louise Gädda kävivät ystävineen täällä etelässä jahdissa, Pena ja Klara olivat viikon meillä ja silloin kävimme meillä ja Tammisaaressa jahdissa Johan Backmanin ja Tero Ratisen kanssa. Tobyn ja Megsin kasvattaja Monica Olsson-Bäck oli meidän kanssa päivän jahdissa. Gustav kävi myös vierasjahdissa Mäntsälässä ja Sipoossa Jenni Kunnaalan ja Sari Kuljun kanssa. Saalista tuli yhteensä eri koirilla lähemmäs 100. Suuri kiitos mukana olleille ja jahtiisännille! Uusia jahteja odotellessa :)

Argalle (Tammenkolon Eukko) on saatu supia maapesistä ja latojen alta.

Laku (Tammenkolon Eversti) aloitti metsästysuransa on on tehnyt todella hyviä töitä. Sille on saatu mäyrä ja supeja, josta yksi kaivettiin sille kolmesta metristä.

Muskalle (Tupla-Täplän Mäyrän Määräjä) on saatu myös supia ja mäyriä. Muska teki erittäin hyvät työt, kun se meni luolaan kakkoskoirana ja kaivoi kolme mäyrää tulpasta esille. Nyt Muska on mammalomalla ja 13. tammikuuta käydään ultrassa katsomassa, onko siellä tulossa pieniä jahtikoira.

Meidän pieni kultakimppu Megs (Double Barrel's Nutmeg) on tehnyt hurjan hienoja töitä mäyrillä, supilla, isoissa pesissä, kakkoskoirana.

Ada (Carremumba's Billabong) mummo pääsi myös jahtiin ja sille saatiin laajasta pesästä saaliksi neljä supia.

Ia on myös käynyt metsällä ja sille on saatu supi ja mäyrä.

Scotille (Top Pop's Dogator) on saatu supeja ja pojan ensimmäinen kettu.

Toby (Double Barrel's White Tuxedo Affair) on osoittanut edelleen olevansa meidän lauman ykköskoira. Penan ja Klaran kanssa kaivettiin sille kolmesta metristä mäyrä. Sille saatiin Inkoosta laajasta maapesästä neljä supia ja viikko myöhemmin Siuntiossa isosta pesästä neljä supia. Se on myös kakkoskoirana käynyt tekemässä hyvät työt.

Myös tuontikoirat Roky (Roky Vlci Potok), Vouti (Cwn Annwfn Isegrim) ja Smilla(Smilla vom Räuberschlag) ovat jatkaneet metsästystä ja niille on saatu saaliiksi supia maapesistä.

Kävin Olgan (Betty) ja Argan (Tammenkolon Eukko) kanssa Voittajassa ja Helsingin voittajassa. Olga oli valitettavasti tiputtanut turkkinsa ja syönyt "hieman" liikaa joten se sai EH:n ja ERI:n. Olgan mielestä hauskinta näyttelyssä oli viereisessä kehässä olleet seurakoirat :) Arga sai lauantaina EH:n ja sunnuntaina pärjäsi hienosti saaden ERI SA ja olleen suuren junnuluokan kakkonen. Miina (Tammenkolon Gunilla) aloitti näyttelyuransa messarissa ja molempina päivinä oli pentujen kakkonen. Sunnuntaina se sai todella hyvän arvsotelun ja KP:n. Tästä on hyvä jatkaa 

Eilen Jaana ja Kerttu (Tammenkolon Greta) kävivät meillä kylässä ja koirilla oli tosi kivaa leikkiessä pihalla ja metsälenkillä.